Punaviini portugalista aateloi sienipastan

Viime viikonloppuna oli taas aika testata Rosa viini- ja ruokakerhon toimittamaa viiniä. English summary at the end of the post.

Viininä oli tällä kertaan portugalilainen punaviini Confidencial Reserva 2014 jonka kaveriksi kokkasin kermaisen sienipastan. En ole aiemmin juonut paljoakaan portugalilaisia viinejä, joten kyseinen viinimaa on minulle melko tuntematon. Confidencial Reserva oli mielestäni oikein hyvää ja helposti juotavaa, joten saatan hyvinkin testata jatkossa muitakin Portugalin viinejä. Viini oli täyteläinen, mutta ei kuitenkaan raskas. Siinä erottui marjamaisia vivahteita, mutta siitä puuttui marjamehumaisuus kokonaan.

Kermainen sienipasta

  • 300 g pastaa
  • 1 sipuli
  • 250 g tuoreita herkkusieniä
  • öljyä
  • 1,5 dl kuivaa valkoviiniä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2 dl kuohukermaa
  • suolaa ja mustapippuria
  • 2 dl raastettua juustoa
  • 1/2 dl silputtua tuoretta persiljaa

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
Silppua sipuli ja siivuta sienet. Kuullota sieniä ja sipuleita pannulla öljyssä, kunnes vesi on haihtunut. Lisää viini ja paloiteltu valkosipuli. Kiehauta kasaan eli niin kauan kunnes viini on haihtunut pois.
Lisää kerma, suola ja pippuri. Anna kiehua noin 5 minuuttia. Lisää persilja.
Sekoita kastike ja pasta keskenään. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja persiljaa.

Sienet ja sipulit kuullottumassa
Kastike porisemassa

Itse en jaksanut keitellä sieni-, sipuli- ja viiniseosta kokonaan kasaan vaan lisäsin kerman kun pannussa oli vielä jonkun verran viiniä ja tästä huolimatta kastike onnistui erinomaisesti. Pastareseptit alkavat lähes aina sillä, että kehotetaan keittämään pasta kypsäksi, mutta useinkaan se ei ole se työvaihe josta kannattaa aloittaa, eikä niin ollut tässäkään tapauksessa. Kastikkeen valmistus kesti selvästi kauemmin kuin paistan keittäminen, joten kannattaa ainakin kuullottaa sienet ja sipulit ja keitellä sieni-, sipuli- ja viiniseosta kasaan jonkun aikaa ennen kuin keittää pastaa. Kastike myös säilyy hyvin pannussa lämpimänä hetken jos pasta ei ole valmiina juuri samaan aikaan kuin kastike, mutta pasta ei tahdo säilyä irtonaisena jos sen jättää odottamaan kastikkeen valmistumista.

Koko komeus kattilassa

Minua hieman jännitti miten melko mieto pasta-annos sopisi yhteen täyteläisen punaviinin kanssa, mutta yllätyin positiivisesti. Viini leikkasi mukavasti pastan kermaisuutta ja toi uusia ulottuvuuksia miedon pasta-annoksen makumaailmaan. Tätä viiniä kokeilisin mielelläni myös lihapadan tai juustojen kaverina.

Portugalilaisittain: Bom apetite

English summary

Over the weekend, I tested another wine I received from Rosa viini- ja ruokakerho. This time it was a red wine from Portugal, Confidencial Reserva 2014. I haven’t really tasted many Portuguese wines before so I had no expectations. The wine was paired with a creamy mushroom pasta, and I was curious to see how a relatively mild pasta dish would fare with a full-bodied red wine. I was pleasantly surprised, the wine gave a nice contrast to the creaminess of the pasta and actually bought a new dimension to how the pasta tasted.

Proseccoa & kanasalaattia

Tavoistani poiketen teen suomenkielisen postauksen, jossa arvioin viiniä, jonka sain lahjaksi Rosa viini- ja ruokakerholta sekä viinille suositeltua reseptiä English summary at the end of the post.

Viime viikon helteissä ei kauheasti jaksanut kokkailla, joten viikonloppuna päätin tarttua ensimmäiseen Rosa viini- ja ruokakerholta saamaani viinin, jonka yksi suositusresepti oli Mansikkainen kanasalaatti. Viini oli italialaista kuohuviiniä, Pizzolato Valdobbiadene Prosecco Superiore Biologico Brut. Pakko tunnustaa, että en ole suuri proseccon ystävä, joten vähän jännitti millaista viini olisi. Kyseinen prosecco kuitenkin yllätti positiivisesti. Kuohuviinissä oli mukavan pienet kuplat, joita tosin oli runsaasti. Maku oli pirteän hedelmäinen olematta kuitenkaan lainkaan makea. Viinin kuvauksessa puhutaan kukkaisuudesta, mutta se oli sen verran huomaamatonta, ettei se häirinnyt makunautintoa (en pidä kovinkaan kukkaisista viineistä). Ainoa miinuspuoli oli pullon muoto – pullo oli toki näyttävä, mutta sen pohja oli niin leveä, ettei se mahtunut jääkaapin oveen.

Pizzolato Valdobbiadene Prosecco Superiore Biologico Brut

Mansikkainen kanasalaatti

Valmistusaika: 30 min. Annoksia: 4

  • 250 g broilerifileetä
  • 4 perunaa keitettynä
  • 1 sitruunan mehu
  • 1 avokado
  • 10 mansikkaa
  • ½ ruukkua salaattia
  • 1 avomaankurkku kuutioituna
  • 1 paketti fetaa
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja mustapippuria
  • kourallinen tuoretta basilikaa ja minttua

Valmistus
Paista kanafileet kypsäksi. Leikkaa jäähtyneet kanafileet viipaleiksi. Käytä samaa pannua ja paahda perunat öljyssä.
Yhdistä lämpimät elementit ja mausta suolalla ja pippurilla. Purista joukkoon myös sitruunan mehu.
Leikkaa mansikoita kannat irti ja viipaloi ne. Halkaise avokado pituus suunnassa ja poista avokadon kuori ja kivi. Viipaloi avokado pitkittäissuunnassa.
Kokoa salaatti suoraan lautasille laittamalla pohjalle salaattia ja kuutioitua kurkkua. Murenna päälle fetaa, asettele mansikoita ja lämpimät broilerit ja perunat. Mausta oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Koristele annokset ennen tarjoilua tuoreilla yrteillä ja nauti sellaisenaan.

Peruna ja kana odotavat salaattiin pääsyä
Vihannekset valmiina pilkottavaksi
Salaatti ja avomaankurkku

Minulla oli pakkasessa muutama valmiiksi paistettu kanafilee, joita pystyin näppärästi hyödyntämään tähän reseptiin. Salaattina käytin Järvikylän Piian ja rengin salaattia, joka on tammenlehtisalaatin ja friseesalaatin sekoitus. Kurkun kuorin, koska minusta avomaankurkun kuori on melko kovaa ja saattaa olla kitkerää. Reseptissä ei mainita missä vaiheessa avokado tulisi lisätä salaattiin, joten laitoin sen kana-perunasekoituksen päälle. Kokosin salaatin isolle vadille, josta annostelin sen lautasille. Minusta isolle vadille koottu salaatti on näyttävämpi kuin yksittäiset annokset. Olen myös sen verran laiska, että minusta jokaisen annoksen kokoaminen erikseen on turhan työlästä.

Mansikkainen kanasalaatti

Salaatti oli oikein hyvää, jopa parempaa kuin odotin ja yhdessä proseccon kanssa siitä tuli vielä parempaa. Prosecco leikkasi mukavasti salaatin suolaisuutta ja viinin maku sopi hyvin yhteen salaatin kanssa. Totesimme, että tätä proseccoa olisi mukava testata myös vaalean kalan kaverina, joten voi olla, että täytyy jossain vaiheessa ostaa pullollinen. Minulla on viinikaapissa vielä kolme muuta Rosa viini- ja ruokakerholta saatua viiniä, joten jatkossa seuraa lisää postauksia viinitesteistä yhdessä suositusreseptien kanssa.

English summary

I have received some wines from Rosa viini- ja ruokakerho, accompanied by recipe suggestions. This weekend I tested the first wine, an Italian prosecco, Pizzolato Valdobbiadene Prosecco Superiore Biologico Brut (https://www.alko.fi/en/products/596087/Pizzolato-Valdobbiadene-Prosecco-Superiore-Biologico-Brut-2017/) with a chicken salad. Although I have never been a huge fan of prosecco, this one I actually enjoyed. The bubbles were sufficiently small, even though there were plenty of them. There was a pleasant fruitiness to the wine, but it was still nice and dry. The prosecco accompanied the salad well and cut the saltiness of the salad (from e.g. feta cheese) nicely. It would also be interesting to test this prosecco with a white fish. I have three more wine bottles that I received from Rosa viini- ja ruokakerho waiting in the wine fridge, so more posts like this one will follow.

Cooking inspiration

I’ve loved cooking and baking ever since I was a child. When I was still living with my parents baking was more my thing even though I occasionally made dinner for the whole family. These days baking has taken more of a backseat, mainly because me and hubby are not big fans of desserts of baked goods so I only bake when we have guests of for special occasions. I also love cookbooks and would call myself a collector. I have an entire bookshelf dedicated to cookbooks. I have tried to cut down on buying cookbooks lately as I tend to use the Internet to find recipes and inspiration instead of actual books.

I love looking for new recipes to try out, especially during the weekends but also have certain favorites that are repeated in my repertoire. Weekdays tend to be a bit of a different story even though I do try to mix it up every now and then but there are times when I find no inspiration and resort to convenience food like frozen pizza or frozen fries. As hubby doesn’t cook I am responsible for all food-prep in our home. This is not a problem as I do love cooking but sometimes it does feel like a chore, especially when I lack inspiration. However, as we are a two adult household I am lucky in that if I don’t feel like cooking we can have, for example, potato chips or ice cream for dinner.

In addition to my cookbook collection and a couple of food magazines I subscribe to, my biggest source for inspiration is the Internet. As I mentioned in a previous post I am an avid Pinterest user and my biggest boards definitely concern food. Here are some weekday favorites I have found on Pinterest. Pictures from Pinterest.

Honey Sriracha Chicken
BLT Pasta
Chickpea Greek Salad

There are some recipe sites I use regularly: valio.fi, soppa365.fi, tasteline.com, allrecipes.com and foodnetwork.com. I also use Google a lot when I have an idea of what I want to make but need a recipe to give me a more precise idea. I tend not to follow a recipe literally but use it more as a basis for developing my own version, except when I am baking. Also when I try something for the first time I tend to follow the recipe more closely and then when I’ve eaten it for the first time I get ideas of how I could develop it. But one thing I always do, especially with Finnish recipes, is add spices as many recipes tend to be quite bland.